Heipsan!
Muutama sana minusta ja miksi olen täällä FatSecretissä. Olen aina kokenut itseni vähän isommaksi ja lapsuuskuvissakin näkyy hieman pyöreä, mutta kuitenkin sopusuhtainen tyttö. Murrosiän kynnyksellä painoa alkoi kertyä ja muistelenkin, että olen noin parinkymmenen vuoden ajan yrittänyt painoa saada alas enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Paino on kuitenkin aina ollut ajatuksissani ja lisäksi tunne siitä, että olen vääränlainen. Tavoittelenkin nyt normaalipainoa ja sitä myötä hyvää itsevarmaa oloa, energisyyttä ja terveyttä elämääni.
Ikää minulla on vähän kolmenkymmenen päälle. Kesällä 2024 koin ennätyspainoni 105kg. Olen vain 162cm pitkä, joten painoindeksini oli korkeimmillaan huimat 40. En ikinä uskonut, että tulisin joskus painamaan yli 100kg, mutta näin se vaan on todettava, että näissä lukemissa liikutaan lähtöpainon kanssa.
|